Semi, eiku... Mikä?

Veganismi ja vegaani ovat monille kasvissyönnistä kiinnostuneille uusia ja outoja käsitteitä. Jos seitannakkisoppaan vielä hämmennetään etu- ja lisäliitteitä, saattaa koko homma alkaa tuntua liian hankalalta.

Aloittelijalla ei aina ole helppoa: Mitä se vegaani nyt tarkoittikaan, mitä se söikään, ja mitä kaikkea siihen kuuluu? Kasvissyöjä syö kasviksia ja... ja sitten alkavatkin etuliitteet ja lisäykset. Selventäviksi tarkoitetut sanat voivat myös sekoittaa.

Termin vegan loi ensimmäisenä Vegan Societyn perustaja, englantilainen Donald Watson vuonna 1944 erottaakseen ilmiön vegetarismista. ”Veganismi jatkaa kasvissyönnin loogiseen päätökseensä”, Watson sanoi. Vegaaniliiton määritelmän mukaan veganismi on elämäntapa, jossa vältetään kaikkia kokonaan tai osittain eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita sekä eläinten riistoon perustuvia palveluita.

Ajan myötä erityisesti sanan kasvissyöjä yhteyteen on lisätty erilaisia etuliitteitä. Lakto-ovojen ja peskojenlisäksi nykyään puhutaan myös semi- ja fleksivegetaristeista. Kasvikunnan tuotteilla elävän mielestä vegaani ja kasvissyöjä voivat kuulostaa merkitykseltään identtisiltä.

Pelkkä termi kasvissyöjä on kuitenkin yleisessä kielenkäytössä vakiintunut tarkoittamaan kananmunia, maitotuotteita ja hyönteistuotteita, kuten hunajaa, käyttäviä henkilöitä. Sanaan ei yleensä liitetä ruuan lisäksi muita elämäntapavalintoja.

Termit vegaani ja veganismi ovat perinteisesti säästyneet liitteiltä mahdollisesti siksi, että niiden käyttäjiä on vähemmän. Viime vuosien aikana veganismin suosio on kasvanut ja myös vegaanisanan kylkeen on ilmestynyt lisäyksiä. Englanninkielisissä maissa käytetään etuliitteitä dietary, ethical ja environmentalkuvaamaan vegaaniksi ryhtymisen syitä. Suomeksikin on kuultu kysyttävän, onko vegaani tehnyt valintansa terveydellisistä, eettisistä vai ympäristönsuojelullisista syistä.

Tarkempien määritteiden myötä myös vegaaniuden tai veganismin määritelmä kokonaisvaltaisena elämäntapana hämärtyy. Moni voi kokea olevansa vegaani ensisijaisesti ruokavalioltaan, muttei muilta elämäntavoiltaan.

Laatikossa vai sen ulkopuolella?

Lokerointi ja luokittelu vaikuttavat tulevan ihmisiltä luonnostaan. Ne voivat helpottaa elämää ja tuntua hyviltä tavoilta hahmottaa ympärillä olevaa maailmaa. Kun määritelmä on selkeä ja sitä käytetään johdonmukaisesti ja laajalti, se helpottaa kommunikointia. Kun kaikki tietävät, mistä puhutaan, termi ja sen edustama asia tulevat tutuiksi yhä useammalle vähentäen ennakkoluuloja ja epätietoisuutta. On helpompi kertoa veganismista, kun kaikki tietävät mitä se on.

Luokittelu voi kuitenkin olla myös syrjivää ja eriarvoisuutta lisäävää. Kun eristämme itsemme tai toiset johonkin lokeroon, luomme samalla seiniä välillemme.

Niin Suomessa kuin ulkomaillakin ravintoloissa usein tiedetään, mitä vegaani tarkoittaa. Epäselvyyttä herättää kuitenkin esimerkiksi hunajan käyttö, mikä johtunee siitä, että toisinaan tarjoilijoille kerrotaan vegaaniruokapyyntö lisäyksellä ”mutta hunaja on ok”.

Onko syytä erotella vegaanit toisistaan vai olisiko kaikille helpompi käyttää yhtä sanaa? Onko kasvissyöjille yksinkertaisempaa, että jokainen valitsee itselleen mieluisat etuliitteet, vai voisivatko kaikki olla vain kasvissyöjiä?

Oma identiteetti on arka aihe, ja asiallinenkin keskustelu siitä saattaa tuntua henkilökohtaiselta kritiikiltä. Itsensä määrittelyn lisäksi voi kuitenkin ottaa huomioon myös muut. Miten se, kuinka määrittelen itseni, vaikuttaa siihen, miten näen muut? Vaikuttaako valintani muiden saamaan kohteluun tai yleisen mielipiteen muodostumiseen?

Usein lokerointi on turhaa, ja se voi olla jopa haitallista. Lienee hyvä miettiä tarkkaan, miksi lokeroita tarvitsee, ja mitä niillä haluaa saavuttaa. Etsiikö tapaa määritellä omaa itseään, luoda yhteenkuuluvuutta toisten samanhenkisten kanssa vai rakentaa aitoja eri tavoin toimivien väliin?

Teksti on ilmestynyt alunperin Vegaian numerossa 3/2014.