Voiko perheenäiti ryhtyä vegaaniksi?

Kun muutuin monivuotisesta kasvissyöjästä vegaaniksi, alkoi meidän keittiöstä kuulua kummia. Äitinä minä toimin hovikokkina yhdelle teinille ja esiteinille. Yht'äkkiä sain kuulla kummallisen lihanhimoisia kommentteja ja arvaamatonta arvostelua. Kasvissyöjinä lihattomuus oli ollut ihan luontevaa, joten odotin siirtymän vegaaniuteen sujuvan leikiten. Se ei mennyt ihan kuin Strömssössä sitten kuitenkaan. Sain miljoona kysymystä niskaani.

Lasten pähkäilyä on riittänyt. Olen joutunut selittämään, mikseivät kananmuna ja juusto kuulu enää kotivalikoimaan. Ja miksi koulussa, kavereilla ja kaupassa sitten tarjotaan niitä? Voiko niitä syödä?

Olemme käyneet keskusteluja siitä, miten suuri on teini-ikäisen päätäntävalta omasta syömisestään, mitä ostetaan kotiin ja kuka syö mitäkin. Meillä ei ole kotona enää eläintuotteita.

Tärkeimpänä punaisena lankana on oma päätökseni vegaaniudesta ja vaatimukseni, että meillä kotona ollaan vegaaneja. Se on kallioni, johon nojaan, niin ruokakeskusteluissa kuin itsemääräämisasioissakin. Se tuntuu hyvältä ja oikealta.

Meillä keskustellaan paljon ja avoimesti eläinten oikeuksista ja eläinsuojelusta ja siitä, mitä se tarkoittaa, kun joku syö lihaa tai juustoa. Puhun avoimesti lihantuotannon vaikutuksista ilmastonmuutokseen, ja olen näyttänyt teini-ikäiselle kuvia maitotilalta ja teurastamosta – sieltä kesyimmästä päästä. Joskus yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat vastausta.

Meidän aikuisten tulee kertoa lapsen ja nuoren ikään nähden sopivasti, mistä lihansyönnissä ja maidonjuonnissa on kyse. Lehmä ei ole onnellinen seisoessaan jatkuvasti lypsettävänä. Se ei ole eläimen elämän idea.

Lapsilla onkin luonnostaan ihailtava kyky myötätuntoon. Ymmärrys eläinten huonosta kohtelusta lisää myös hämmennystä ja kysymyksiä: Miksi muut ihmiset eivät välitä? Miksi isä syö lihaa? Miksi me aiemmin joimme maitoa?

Kysymyksiä tuleekin olla, se kertoo asioiden olevan tärkeitä. Kerron, että ihmisiä ei pidä tuomita valintojensa tähden, jokainen on arvokas ja erilainen. Ihmiset oppivat uusia asioita ja arvoja läpi elämän.

Lapset ja nuoret ovat monesti yllättävän tietämättömiä siitä, mistä ruoka tulee ja mitä sen matka kauppaan on todella edellyttänyt. Eläinten kärsimyksestä ei saisi muka puhua lapsille, ja yhteiskuntakin viestii, että eläimet ovat meille vain hyödykkeitä.

Puhun lapsilleni myös siitä, kuinka planeettamme ilmasto ei kestä lihan ja maitotuotteiden tehotuotantoa, sekä siitä, että lihan ja maitotuotteiden on todettu aiheuttavan sairauksia. Ne ovat itseasiassa epäterveellisiä ihmiselle.

Tahdon omalla esimerkilläni antaa lapsilleni ympäristöystävällisen ja humaanin vaihtoehdon. Niin minun vanhempana kuuluukin. Vastaan lasten kysymyksiin, ja ennen kaikkea tehtäväni teinien hovikokkina on valmistaa mahdollisimman herkullisia vegaaniruokia.

Keittiömme vakiovastaukseksi onkin muodostunut "ettei kenenkään tarvitse kärsiä sen vuoksi, että meillä on vatsa täynnä".

Kirjoittaja Kirsi Helin (s. 1972) toimii sekä Vihreissä vegaaneissa että Helsingin vihreissä naisissa. Hänen mielestään todellinen ympäristönsuojelu ottaa selvästi kantaa kasvissyönnin puolesta.