Sipsikaljaveganismin suosiolle ei näy loppua
Facebookin Sipsikaljavegaanit-ryhmästä on kasvanut suoranainen ilmiö. Vegaaniseen roskaruokaan keskittynyt ryhmä haastaa sekä idunpurijamyyttiä että aikamme terveyspakkomielteitä. Ryhmän perustaja Terhi Heimonen luottaa rennon ja myönteisen ilmapiirin voimaan.
Kaikki tietävät stereotypian vegaaneista askeettisina masokisteina, joille eläintuotteita välttävä elämäntapa on vain keino osoittaa jonkinlaista jälkikristillistä moraalista ylemmyyttä. Järkeilyn taustalla lienee paitsi kyvyttömyys nähdä ruokaa ja sitä kautta eläinten asemaa vakavana yhteiskunnallisena kysymyksenä, myös hyvän ruoan samaistaminen kuolleisiin eläimiin. Veganismi ja huoleton hedonismi ikään kuin sulkevat toisensa pois.
Toisin kuitenkin on Facebookin Sipsikaljavegaanit-ryhmässä. ”Välttelemme salaattia ja ylistämme vihiksiä! Muistakaa: mitä prosessoidumpi, sen parempi!” ryhmän kuvauksessa hehkutettiin jokin aika sitten. Ryhmä on tulvillaan mitä mielikuvituksekkaimpia roskaruokaluomuksia, suolaista ja makeaa – vegaanisia kaikki.
Kun itse sain viime vuoden puolella tietää ryhmästä usean kaverini liityttyä siihen, moinen häpeämätön mässäily herätti oitis huomioni ja ilahdutti suuresti. Parempaa vegaanistereotypioiden ympärikääntämistä on vaikeaa kuvitella. Sipsikaljavegaanit eli sipsarit nauttivat silminnähden elämästä ja ennen kaikkea herkullisesta, rasvaisesta, suolaisesta, sokerisesta ruoasta. Astuin oitis mukaan tähän iloiseen joukkoon.
Kaikki alkoi vihiksestä
Varsinkin vielä puolisen vuotta sitten Sipsikaljavegaanit-ryhmä oli kuvauksensa mukaisesti täynnä hehkutusta vihiksen ylimaallisesta ihanuudesta ja vinkkejä parhaista tavoista syödä vihistä. Puhutaanpa ryhmässä juhlallisesti jopa ”vihis-neitsyyden menettämisestä” eli ensimmäisestä vihiksensyöntikerrasta. Nämä keskustelut eivät ole vieläkään täysin kadonneet, vaikka kiihkein vihiksenpalvonta meemikuvineen on nyttemmin siirretty omaan ryhmäänsä.
”Jos ette oo vielä laittanu avokadoa vihiksen väliin, niin kehotan korjaamaan virheen mitä pikimmiten. Omnomnom.”
”Iltasnäxxx. Eli pannulla pyöräytetty vihis, täytteenä Violifen pizzajuustoa, kurkkusalaattia, ketsuppia ja srirachaa.”
”Aloittelevan vihistuunaajan keittiössä: makaronilaatikkovihis. Pannulla ensin keitetty ja sitten rasvassa paistettu makaroni vihiksen väliin, mukaan ketsuppia, sinappia ja kurkkusalaattia.”
Myös Oreo-keksit, Alpron soijarahkat sekä tietenkin nyhtökaura toistuvat ryhmässä säännöllisesti suurina herkkuina. Niitä metsästetään kaupoista ja niiden pohjalta rakennellaan päätähuimaavia reseptejä. Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja vihiksen – eli virallisemmin HoviRuoka-yrityksen valmistaman vihreäkääreisen kasvispiirakan – nauttimalle suosiolle. Eikä ihme: vihiksellä oli osansa jo koko sipsikaljavegaaniyhteisön synnyssä.
”Perustin ryhmän hetken mielijohteesta kun löysin ensi kertaa vihiksiä kaupasta enkä ollut tiennyt niiden olemassaolosta ja hätäännyin, että miten en muka tiedä tämmöisestä maailman parhaasta keksinnöstä”, muistelee Sipsarien perustaja Terhi Heimonen.
Tätä kirjoittaessani Sipsikaljavegaaneihin kuuluu jo yli 15 000 jäsentä.
”Ryhmän lähtökohtana oli toimia pienen porukan tiedonjakokanavana tällaisista ’sipsikaljavegaanituotteista’ ja liitin ryhmään aluksi vain muutamia kymmeniä vegaaneja kaverilistaltani. Tarkoitus oli tiedon lisäksi myös jakaa kuvia omista mättöruuista, ja sen ympärille ryhmä on nykyään keskittynytkin”, Heimonen sanoo. Ryhmän suosio on toisin sanoen kasvanut räjähdysmäisesti.
”Törmäsin Sipsikaljavegaaneihin Face-feedissäni – moni ystävänikin on vegaani – ja tiesin löytäneeni kotiin”, kertoo ylpeä sipsari Mari Rytkönen, vegaani vuodesta 2010.
”Olen allerginen lähes kaikille raaoille kasviksille, ja aineenvaihduntani on hyvin nopea, joten ateriani ovat lähes väistämättä sipsarimättöjä.”
Vastaisku syyllistämiselle
Kaikki sipsariryhmään liittyneet eivät kuitenkaan ole täysin vegaaneja. Tällaisiakin kirjoituksia näkyy ryhmässä silloin tällöin: joku, ehkä hieman skeptinen sekasyöjä, haluaa kokeilla veganismia, ja tämä onnistuu luontevimmin kaloripitoisten makunautintojen kautta. Ilmeisesti vegaanimättö harvemmin tuottaa pettymyksen. Edes mahdollisimman tiukka veganismi ei siis ole ryhmässä arvo sinänsä, vaan kaikenlainen puritanismi loistaa siellä poissaolollaan.
”Kannustan ihmisiä lisäämään kasvisruuan osuutta ruokavaliossaan, vaikkei kokonaan vegaaniksi ryhtyisikään, ja sen voi tehdä varsin maistuvasti sipsarityyliin”, Terhi Heimonen sanoo. Hän uskoo sipsarien suosion perustuvan juuri tähän rentoon, humoristiseen ilmapiiriin.
”Siihen, että en ole huono ihminen, vaikka söisin vain eineksiä. Siihen, että ryhmä on avoin kaikille henkilöille ruokavaliosta riippumatta, kunhan vegaaniherkut kiinnostavat. Vegaaninen mättöruoka on monille – palautteen perusteella – myös niin uusi juttu, että siitä ehkä siksikin innostutaan. Sitkeässä ovat ennakkoluulot, että vegaani söisi vain kypsentämättömiä kasviksia sellaisenaan.”
Yksi asia on Sipsikaljavegaanien säännöissä kuitenkin ehdottomasti kielletty: ns. body shaming eli suomeksi kehosyyllistäminen. Käsitteellä tarkoitetaan lihavuutta vastaan hyökkäämistä tai muuta ”oikeanlaisen” kehon normien vahtimista. Ryhmän kuvauksessa myös selvennetään: ”Täällä emme puhu painosta, kaloreista tai terveellisyydestä (edes läpällä, kiinnitäthän erityistä huomiota sanavalintoihisi tältä osin). [ - - ] Emme hyväksy myöskään syyllisyyspuheita sairauksista (tyyliin ’diabetesta odotellessa…’).”
Kehopositiivisen tilan luominen on ollut Heimoselta tietoinen ratkaisu.
”Ryhmä on vastaisku yhteiskuntamme tuputtamalle terveysfasismille ja yksipuoliselle kuvalle ’hyvästä kehosta’. Toivomme, että jäsenet huomioivat tämän kirjoittaessaan ryhmään. Yhteiskunnan taholta tuleva viesti, ’olet vääränlainen’, saattaa olla todella syvällä meissä, joten on hyvä vähän pysähtyä ajattelemaan asiaa.”
Jopa vegaanipiireissä on Heimosen kuuleman mukaan aiemmin pidetty tietoisesti yllä käsitystä, että vegaani söisi aina ihanteellisen terveellisesti. ”Sipsikaljavegaani” onkin ollut alun perin haukkumatermi vegaanille, joka syö mitä mieli tekee.
”Ryhmän myötä sipsikaljavegaaniudesta on tullut häpeämisen sijaan ylpeydenaihe”, Heimonen sanoo hymyillen.
Mari Rytkönen puolestaan on huomannut, että lihansyöjien keskuudessa voi olla korrektimpaa välittää omasta henkilökohtaisesta ruumiinmuodostaan enemmän kuin eläinten oikeuksista.
”Tein joskus pikku testin: jos perustelin ruokavaliotani sillä, että halusin laihtua, se hyväksyttiin heti, toisin kuin eettiset ja ekologiset syyt.”
Toisinaan hän on vegaanina joutunut suoranaisen moraalisen ristikuulustelun kohteeksi – ilmeisesti koska vegaanin oletetaan toimivan kaikessa (muussakin) esimerkillisesti.
”Joillakin yhteisillä aterioilla olen joutunut perustelemaan kaikki valintani suunnilleen säärienajelua myöten.”
Eläinten, ei itsensä takia
Sipsikaljavegaanit ovat tietoisia vegaaneihin kohdistetuista ennakkoluuloista, ja niitä myös ironisoidaan ryhmässä säännöllisesti. Eräskin sipsari postasi taannoin kuvan pannulla tirisevistä seitan-nakeista ja soijapihveistä ja valitteli, miten tällä tavoin syöttää lapsiraukoilleen pelkkää ”ruohoa”. Talvella ryhmän kansikuvana oli jonkin aikaa Joonas Konstigin surullisenkuuluisa sitaatti ”Vegaaniruokavalio on inhottavan mauton”.
Toisin kuin Konstig ja kumppanit olettavat, sipsikaljavegaanien on vaikea kuvitella kadehtivan lihansyöjiä.
”Koska lihan koostumus oli minusta ällöttävä, kuten myös kananmunien maku, ja olen vieläpä laktoosi-intolerantti, en koe vegaaniuteni olevan varsinaisesti mistään luopumista saati vaikeaa”, Mari Rytkönen toteaa. Toisaalta monen vegaanin ruokavalion taustalla ovat muut syyt kuin eläintuotteiden maun vierastaminen, kuten Heimonen muistuttaa.
”Siksi nykypäivänä on saatavilla lähes täydellisesti eläintuotteita jäljitteleviä tuotteita, kuten vaikka vegekanaa ja vegekatkarapuja, joten tutuista makuelämyksistä ei tarvitse vegaanina tinkiä. Vegaanista pekoniakin on olemassa”, hän lisää pilke silmäkulmassa, terveisinä pekonin nimeen vannoville lihansyöjille.
Nämä muut syyt ovat tietenkin eettisiä tai ekologisia.
”Vegaaniuteni syyt ovat eläinten oikeuksissa, ihmisoikeuksissa ja ekologisuudessa – ympäristö kuormittuisi vähemmän, jos söisimme kasvit suoraan itse”, Heimonen toteaa. Rytkönen mainitsee hänkin ”kaiken elämän kunnioittamisen”. Molemmat ovat toisaalta samoilla linjoilla myös siitä, että veganismi on sinänsä niin hyvä asia, etteivät sen taustalla olevat syyt ole loppujen lopuksi niin tärkeitä. Terveyskeskeinen veganismi ei siis herätä sipsarin halveksuntaa.
”Jos vaikkapa raakaruoka tuntuu itselle parhaimmalta vaihtoehdolta, niin mikäs siinä”, Heimonen sanoo.
Sipsikaljaveganismin tarkoitus on kuitenkin yhdistää eettisyys ja mässäily. Eikä näiden kahden asian yllättävän helpon yhteiselon kartoitukselle näy loppua.
”Vihikseen ei kyllästy koskaan. Myös pitsa – siis sellainen vegejuustolla vuorattu, vegepekonia, vegekebabia ja vegesalamia sisältävä, ei mikään juustoton kasvispitsa – on kestosuosikki”, Heimonen paljastaa omat lempiruokansa.
Rytkönen kertoo suosivansa ”erilaisia kookoskermapohjaisia mättöjä”.
”Teen usein cajunmaustettua tomaatti-kookoskerma-kastiketta, jota on vaikea väittää mauttomaksi. Tosin en ole tarjonnut sitä Joonas Konstigille, joten voin olla ollut väärässä jo vuosia”, hän naurahtaa.
