Uutuuskirja kannustaa maltilliseen lihankulutuksen vähentämiseen – kasviproteiinit sivuosassa
Vähemmän lihaa. Kohti kestävää ruokakulttuuria. Hanna Mattila (toim.). Gaudeamus, 2016.
Tänä vuonna ilmestynyt tietoteos Vähemmän lihaa: kohti kestävää ruokakulttuuria selvittää lihan kulutuksen syitä ja seurauksia. Eläintuotannon eettisyyden pohdintaa tai vegaaniseen ruokavalioon kannustamista kirjassa ei juurikaan ole.
Teos jatkaa vilkasta, yhteiskunnallista keskustelua lihankulutuksen varjopuolista. Neljäntoista asiantuntijan artikkeleista kootun kirjan painopiste on ympäristö- ja terveyskysymyksissä. Kirjoittajat ovat suurelta osin ravitsemus- tai luonnonvara-alan tutkijoita eri yliopistoista ja organisaatioista. Kirja avaa näkökulmia niin yksilön toimintaan kuin yhteiskunnan ja valtiovallan vaikutusmahdollisuuksiinkin.
Vähemmän lihaa: kohti kestävää ruokakulttuuria pyrkii antamaan vaihtoehtoja nimenomaan punaiselle lihalle. Mielestäni olisi ollut hyvä näkyä jo kirjan nimessä, ettei aiheena olekaan kaikenlaisen lihan kulutuksen vähentäminen.
Jos tarkastellaan ravinnon aiheuttamia ympäristövaikutuksia – saati sitten halutaan vaikuttaa eläinten oikeuksiin – kirjassa ehdotettu punaisen lihan vaihtaminen muihin eläintuotteisiin, kuten vaaleaan lihaan, kalaan, kananmuniin ja maitotuotteisiin ei riitä. Tarvitaan isompia muutoksia kasvispainotteisemman ruokavalion suuntaan. Tähän kirja ei rohkaise mitenkään painokkaasti.
Fokus ympäristövaikutuksissa – eettiset kysymykset taka-alalla
Vähemmän lihaa: kohti kestävää ruokakulttuuria esittelee enimmäkseen vaihtoehtoja eri eläintuotteiden välillä, eikä lukijaa haasteta syvällisempiin kulutuksen muutoksiin. Tämän koen kirjan merkittävämmäksi puutteeksi.
Eettisten kysymysten poisjättämistä perustellaan sillä, että aiheesta on tuotettu paljon kirjallisuutta. Eettisen pohdinnan olisi kuitenkin aiheellista olla mukana aina kun puhutaan ruokavalinnoista, joiden kohteena ovat eläimet. Tervetullut lisä kirjaan olisi ollut myös vegaanisen ravitsemuksen asiantuntijan näkökulma.
Kirja keskittyy lihantuotannon aiheuttamien ympäristövaikutuksien käsittelyyn. Tästä lukijalle voi syntyä virheellinen käsitys siitä, että muu eläintuotanto ja esimerkiksi kalastus olisivat ongelmattomia tapoja tuottaa ravintoa. Tämä on kirjan toinen isompi puute.
Teoksen mukaan kuluttajille pitäisi tarjota enemmän vaihtoehtoja ja näin tehdä ympäristöä ja terveyttä vaalivat valinnat helpommiksi. Tekstistä saa paikoitellen käsityksen, ettei markkinoilla olisi vaihtoehtoja eläintuotteille, vaikka vegaaniset vaihtoehdot ovat runsastuneet merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Samoin kirjan ajatus vain varovaisesti tehtävästä punaisen lihan vähentämisestä antaa herkästi kuvan, että täysin vegaaninen ruokavalion koostaminen olisi jotenkin monimutkaista ja vaikeaa.
Luomu- ja lähiliha eivät ratkaise ympäristöongelmia
Luomu- ja lähilihantuotantoon kirja ottaa yllättäen jyrkän kannan. Luomulihan tuotannossa huomioidaan luonnon monimuotoisuus ja luontoon joutuvien kemiallisten haitta-aineiden ja päästöjen määrä. Lihakiloa kohden lasketut ilmastovaikutukset eivät kuitenkaan vähene, vaan saattavat jopa kohota korkeammiksi kuin tehotuotannossa. "Tehottomassa" luomulihan tuotannossa eläimet kasvavat hitaammin, sillä niiden kasvua ei kiihdytetä. Kirjan mukaan tällaisten tuotantotapojen kehittäminen on riskialtista ja kallista, eikä luomulihan tuotanto ratkaise eläintuotannon aiheuttamia ympäristöongelmia.
Lähiruuallakaan ei lähtökohtaisesti saavuteta merkittäviä päästövähennyksiä, sillä kuljetusten osuus lihan ympäristövaikutuksista on minimaalisen pieni. Myös lähellä tuotetun lihan ympäristövaikutuksia määrittää enemmän juuri tuotantotapa ja sen tehokkuus.
Tämä oli uutta ja tarpeellista tietoa. Eläintuotteita kuluttavat kertovat usein suosivansa eettisistä syistä juuri luomu- ja lähilihaa. Ympäristöystävällistä näiden tuotteiden kuluttaminen ei kuitenkaan ole.
Tuet kannattelevat eläintuotantoa
Liha ja muut eläintuotteet ovat pysyneet hinnaltaan hyvin edullisina verrattuna yleiseen hintatasoon. Elintarviketuotanto ja kauppa eivät siis ole aktiivisesti tarjonneet kuluttajille vaihtoehtoisia kasvikunnan proteiinin lähteitä, koska lihatuotteiden kate kaupalle on pysynyt hyvänä.
Maatalouden tuet takaavat kokonaisvaltaisen ja vahvan julkisen tuen lihantuotannon kasvattamiselle. Läheskään kaikki lihantuotannon kustannuksista eivät kuitenkaan tule katetuiksi markkinahinnoin. Loppuosan maksavat Euroopan Unioinin veronmaksajat. Myös vegaani osallistuu eläintuotannon tukemiseen verotuksen kautta, vaikka ei eläintuotannon tuotteita käytäkään.
Vähemmän lihaa: kohti kestävää ruokakulttuuria antaa lihantuotannon nopeasta vähentämisestä uhkakuvan: päätuotantoaloilla syntyisi paikallinen taloudellinen ja sosiaalinen ongelma.
Seuraavassa kappaleessa uhkakuva kuitenkin puretaan. Suomen maataloudelle olennaisesti helpompaa olisi hitaampi lihan kulutuksen väheneminen, kuten sen puoliintuminen 20-30 vuodessa. Tällöin ehdittäisiin maksaa maatilojen velat pääosin pois ja suuntautua muihin elinkeinoihin. Artikkelin kirjoittajan mukaan tämä suunnitelma olisi hyvinkin mahdollinen toteutettavaksi.
Eläinproteiinin korvaaminen proteiinipitoisilla kasviksilla on kirjan mukaan mahdollista vain, jos kasvit tulevat olemaan pääosin tuontitavaraa. Proteiinikasvit, kuten härkäpapu ja palkoherne, vaativat pitkän kasvukauden ja hyvät kasvuolosuhteet. Esimerkiksi nyhtökaura on kuitenkin hyvä suunnannäyttäjä suomalaisten kasviproteiinien vaihtoehtojen laajenemiselle.
Kuluttaja kaiken keskiössä
Kirjassa väitetään, että lihaa hankkiessaan kuluttaja joutuu ottamaan kantaa, onko liha tuotettu oikein ja ovatko teurastetut eläimet saaneet elää elämänsä ja myös kuolla riittävän hyvissä oloissa. Kuluttajakäyttäytymisen todetaan olevan tutulla polulla kulkemista. Vaikka polku ei tuntuisi aivan omalta, hyvin tallatulta polulta ei kuitenkaan mielellään astuta pois. Arjen kiireessä kaupasta on helppo valita tottumuksesta nakkipaketti tai valmiit lihapullat pohtimatta valintaa sen kummemmin.
Kulutustottumuksissa on kuitenkin tapahtunut muutoksia. Noin joka toinen kuluttaja on kiinnostunut vähentämään tai on jo muuttanut lihankulutustaan. THL:n tutkimuksen mukaan 15-34-vuotiaista naisista 10 prosenttia ilmoitti noudattavansa kasvisruokavaliota.
Positiivisesta kehityksestä huolimatta lihan kokonaiskulutus ei ole kuitenkaan laskenut. Tämä selittyy sillä, että vaikka kasvissyöjien osuus on kasvanut, niin lihaa syövät ovat lisänneet kulutustaan määrällisesti entisestään.
Kirjassa todetaan, että "vegaaniruokavalio on kuitenkin niin voimakkaasti rajoitettu, että sen koostaminen edellyttää runsaasti tietoa." Itse näen asian toisin. Tavallisessa ruokakaupassakin valinnanvaraa on nykyään runsaasti. Kun ruokavaliosta on saatu karsittua eläintuotteet, sitä kohtaa positiivinen mullistus.
