Eläintutkimus käsittelee helppoja lehmiä, eläinrakkaita lihansyöjiä ja koirien muotia

Itä-Suomen yliopistolla Joensuun kampuksella järjestettiin keväällä Eläintutkimuspäivät, joiden teemana oli tänä vuonna eläinten näkyvyys mediassa, ympäristössä ja mielikuvissa. Kirjoittaja Tarja Tanskanen istui yhteensä kahdellatoista luennolla ja valitsi niistä kolme kiinnostavinta. Tieteellinen ote yhdistyi luennoilla hyvin konkreettisiin kysymyksiin, joten kuulija selvisi ilman akateemista koulutustakin.

Paras lehmä on näkymätön lehmä

Otsikosta "Miten näkymättömiä lehmiä tehdään?" ei etukäteen arvannut, mistä on kyse. Luennon piti Itä-Suomen yliopiston jatko-opiskelija Annika Lonkila, jonka tutkimusalaa on ympäristöpolitiikka. ”Näkymättömäksi tekemisellä” hän kuvasi nautojen jalostamista, jonka johtava tekijä on kansainvälinen suuryritys VikingGenetics. Suomessa nautojen siemennyspalveluista ja jalostuksesta vastaa osuuskunta Faba.

Jalostuksen ydinajatuksena on luoda tuottava, terve, hedelmällinen ja rakenteeltaan toimiva, omistajalleen helppo ja huoleton eläin. Lehmän näkymättömyys merkitsee sitä, että lehmä ei näy työmääränä, ylimääräisinä kuluina eikä arvaamattomuutena, esimerkiksi yllättävinä sairastumisina.

"Jalostus on investointi yhden tuotantovälineen kehittämiseen", siteeraa Annika Lonkila erästä 130 lehmän omistajaa. Lonkila tutkii väitöskirjassaan lypsykarjanjalostusta sekä lypsykarjatuotannon muutosten vaikutusta ihmisen ja eläimen suhteeseen. Hän kertoo esitelmässään, että rakennemuutoksen myötä maitotilojen koot ovat kasvaneet, taloudellinen paine on ajanut tilalliset tähän. Työnkuva on muuttunut, robottilypsy-navetat ja pihattonavetat ovat yleistymään päin.

"Kyllä sen tuottajan pitää siirtyä sieltä lypsyjakkaralta laskimen ääreen", Lonkila siteeraa VikingGenetics-jalostusyritystä.

Lonkila tuo esille myös, millaisia vakavia terveydellisiä ongelmia jalostus on aiheuttanut eläimille samaan aikaan, kun niille on tapahtunut suuria muutoksia. On tavallista, että "lehmä ei pysy kasassa", vaan lakkaa olemasta tuottava. Suomalaisten lehmien keskipoikimakerta on 2,35. Taloudellisesti optimaalinen poikimiskertojen lukumäärä olisi kuitenkin 6. Yleisimmät poiston eli teuraaksi lähettämisen syyt ovat huono hedelmällisyys sekä utaretulehdukset.

"Näkymätön lehmä" -projektissa eläinyksilöt häviävät eläinmassan joukkoon. Tieteellä ja teknologialla korvataan ihmisen tarjoama hoito. Projekti herättää kysymyksen siitä, onko tällaisessa eläintuotannossa tilaa empatialle. Empatia syntyy muun muassa kosketuksesta ja suhteesta eläinyksilöön. Kymmenien ja satojen lehmien maitotilalla tällaisen suhteen luominen jokaiseen eläinyksilöön on kuitenkin mahdotonta.

Lonkila kertoo, että hänen tutkimustaan varten tekemissään haastatteluissa maidontuottajat tuovat itse kuitenkin esiin, että he toivovat ja haluavat lehmistä nousevan esiin myös yksilöitä. Ristiriita nykytuotannon taloudellisten vaatimusten kanssa on jyrkkä.

Mitä kuluttajat todella tietävät lihantuotannosta

Ilmiötä, jossa eläimistä huolta kantavat ihmiset syövät samanaikaisesti lihaa, kutsutaan termillä "meat paradox". Teemaa käsiteltiin konferenssissa neljän hengen tutkijaryhmän voimin ja yleisö sai kuulla, millaisiin ratkaisuihin kuluttajat turvautuvat tämän ilmeisen eettisen ristiriidan edessä. Tavallisimpia ratkaisuja olivat lihansyönnin vähentäminen, hyönteisravinto, keinolihan kehittäminen ja vegaanisuus.

Jaakko Aution, Minna Aution, Satu Raussin ja Tiina Kauppisen (Helsingin yliopisto ja EHK) luennon otsikkona oli "Lihasta vieraantuneet kuluttajat". Heidän tutkimuksensa tavoitteena on selvittää, mitä kuluttajat ajattelevat lihasta ja sen tuotannosta ja markkinoinnista.

Tutkimukseen kuuluvissa haastatteluissa käsitellään eläinten hyvinvointia, lihan tuotantoa ja kulutusta eettisten kysymysten kautta. Niissä kysytään myös, käytetäänkö eläimen väitettyä "hyvinvointia" myyntivalttina, mistä väitetty hyvinvointi koostuu, kuinka se rakennetaan ja kuinka sen taso taataan. Haastateltavina oli muun muassa kotitalousopettajia ja metsästäjiä sekä vegaaneja ja osittaisia kasvissyöjiä.

Luennolla esitettiin, että kuluttajan vieraantuminen eläimistä ja eläintuotannosta tapahtuu monella tasolla: Kuluttaja vieraantuu elävästä eläimestä ja tämän luontaisesta elämästä ja kuolemasta. Eläimen yksilöllisyys ja subjektiviteetti katoaa. Eläinperäisen tuotteen alkuperää ei tunnisteta eläimestä lähtöisin olevaksi.

Samalla kuluttaja vieraantuu itse eläintuotannon rakenteista. Ryhmän tekemässä tutkimuksessa on tullut ilmi, että tuotantomenetelmien tunteminen oli monilla haastateltavilla jopa olematonta. Tiedon sijaan heillä oli uskomuksia ja suoranaisia harhaluuloja siitä, mitä tuotanto on. Samalla kun tuotantoeläimet pysyvät tuntemattomina, villi- ja lemmikkieläimiä voidaan suorastaan "rakastaa".

Tutkimuksen tuloksia jää odottamaan mielenkiinnolla. Onko kuluttajalla itsellään kiinnostusta vähentää vieraantumisensa astetta ja todella tutustua eläinperäisen ruokansa alkuperään, ja mitä seurauksia tällä on kuluttamisen tapaan?

Saisiko olla minkkiturkki vai nahkatakki – muotia koirille

Turun yliopistosta saapuneen dosentti Annamari Vänskän keynote-luennon aiheena oli "Nahkatakkinen koira". Tutkija kertoi havahtuneensa muutama vuosi sitten Tokiossa vieraillessaan siihen, että myös koiria varten oli oma muotinsa. Hän oli saanut käsiinsä muotikatalogin, jonka kuvissa ei poseerannutkaan ihminen vaan koira, "Billy the Dog".

Vänskä pohjusti aihettaan kertomalla, että lemmikkien kasvattaminen ja niihin liittyvien tuotteiden ja palveluiden myyminen ovat maailmassa miljardien eurojen bisnes. Suomessa on tällä hetkellä yli 650 000 koiraa, joista enemmistö, puoli miljoonaa, on rotukoiria. Vuonna 2006 lemmikkieläimiin ja näiden tarvikkeisiin kulutettiin Suomessa 280 miljoonaa euroa. Kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 2012 summa oli kohonnut 346 miljoonaan euroon. Kyseessä on yhä nouseva kulutustrendi.

Miksi ihmiset kuluttavat koiraansa? Tutkijan mukaan kyseessä on monimutkainen ilmiö. Koira on ihmiselle objekti, josta pidetään huolta, välitetään ja rakastetaan. Nykyisessä kulutusyhteiskunnassa koirasta on tullut ihmisen rinnalla oleva kanssakuluttaja. Ihminen myös synnyttää koiran avulla tunteita itselleen.

Tutkijan väitteen mukaan koira ei tavallaan ole enää eläin, koira onlemmikki, lellikki, lempilapsi. Lemmikki puolestaan on luontokappaleenvastakohta. Lemmikki on myös etuoikeutettu eläin – joskin toisaalta myös alennettu eläin, sillä se on kesytetty ja riippuvainen ihmisestä. Siitä on domestikaatiolla poistettu eläimellisyys; se on jalostuksella ja ihmisen ylivaltaisella otteella muotoiltu ihmisen tarpeisiin sopivaksi. Eläin sitä vastoin on villi ja itseriittoinen. Lemmikki on ikään kuin oma kategoriansa ihmisen ja eläimen välissä.

Nykytutkimuksen mukaan ihminen ja lemmikki jakavat syviä emootioita keskenään ja niiden vuorovaikutus on samankaltaista. Koirasta on tullut keskiluokkaisen perheidyllin symboli ja perheenjäsen. Koiran asema on sentimentalisoitu ja siitä on kehittynyt osa kulttuuria.

Pisteenä iin päälle tämä kehitys on johtanut siihen, että muotiteollisuus tarjoaa koirille Swarowski-kristallein koristeltuja minkkiturkkeja. Vänskän luennon esittelemä ristiriita on niin räikeä, että sen sanomaa on mahdoton piilottaa. Ihmisen ylivertaisuus muihin lajeihin nähden häikäisee ja jopa sokeuttaa koiraansa kuluttavan ihmisen – lemmikki esitellään ihmisen rinnalla, yllään toiselta eläinlajilta riistetty nahka, kristallein koristeltuna.

Eläintutkimuspäivät 2016

Eläintutkimuspäivät on kaksipäiväinen konferenssi, jossa kuullaan eläintutkimuksen uusimpia tutkimuskysymyksiä tutkijoiden esittelemänä. Tänä vuonna esitelmiä oli reilut parikymmentä.

Eläintutkimuspäivät järjestettiin Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella 25.–26.4.2016.

Järjestäjänä on Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seura YKES.

YKES julkaisee eläintutkimukseen keskittynyttä Jälki-lehteä.

#eläintutkimus #jalostus #VikingGenetics #Faba #maidontuotanto #lihantuotanto #lemmikkimuoti