Eläinpelot ovat harvemmin rationaalisia – tuskin oma ampiaispelkonikaan

Lämmin ja nopeasti edennyt kesä on tarjonnut ötököille suotuisat olosuhteet lisääntyä ja täyttää koko maan. Niitä vilisee maassa, lentelee ilmassa ja tippuu niskaan puiden alta kävellessä. Tai siltä minusta tuntuu.

hyönteinen

Tiedän, että hyönteisten runsaan määrän vuoksi useimmat linnut voivat nyt pulskasti. Tiedän myös, että pölyttäjistä on maailmanlaajuisesti huutava pula. Tiedän senkin, että ilman ötököitä maapallon ekosysteemi romahtaisi. Kaikki tämä tieto minulla on, enkä silti pysty ajattelemaan hyönteisiä lämmöllä. Ne näyttävät yököttäviltä, lisääntyvät nopeasti, mahtuvat pieniinkin rakoihin ja tuntuvat käteen otettaessa iljettäviltä. Suoraan sanottuna kammoan niitä. Ihailen kuitenkin ihmisiä, jotka pystyvät suhtautumaan ötököihin toisin.

Viime kesänä riisihäröt valtasivat keittiöni. Inhoreaktioni oli valtava, mutta yritin välttää myrkytystä viimeiseen asti neljällä jalalla kulkevien perheenjäsenteni vuoksi. Pelkällä keittiökaappien desinfioinnilla en kuitenkaan tilanteesta selvinnyt. Jouduin turvautumaan tuholaistorjujan apuun estääkseni parin millin mittaisten elintarviketuholaisten leviämisen talon muihin asuntoihin.

Nykyisin olen todella tarkka siitä, että kaikki keittiön kaappeihin varastoidut kuivat elintarvikkeet ovat ilmatiiviissä rasioissa. Käyn rasiat läpi säännöllisesti varmistuakseni, etteivät kutsumattomat vieraat ole päättäneet asettua niihin taloksi. Häröjä en olekaan nähnyt sitten viime kesän, mutta tänä kesänä sain riesakseni uuden ongelman: talon välikattoon pesänsä tehneet ampiaiset. Huonoa karmaa vai puhdasta sattumaa, siitä voidaan olla montaa mieltä.

Ampiaisia kohdatessani en tahdo pysyä järjissäni. Pelko tuntuu niin kokonaisvaltaiselta, että jos kohtaisin tuon ärhäkän raitapaidan suljetussa tilassa ilman ulospääsyä, pyörtyisin todennäköisesti kauhusta. Niin nololta kuin pelkoni minusta tuntuukin, olen pyrkinyt puhumaan siitä ystävilleni avoimesti. Se on saanut minut oivaltamaan, että vaikka ampiaiset tällä erää elämästäni häviäisivätkin, pelkoni niitä ja muita hyönteisiä kohtaan jäisi. Olen nimittäin niin nynny, että pelkään perhosia lähes yhtä paljon kuin ampiaisia! Eläimiin kohdistuvat pelot harvemmin ovat rationaalisia.

Olivatpa kyseessä sitten hyönteiset, hämähäkit, hiiret, rotat, käärmeet, pesiään puolustavat linnut, sudet tai karhut, suurin osa ihmisten peloista on muilta ihmisiltä opittuja. Tilastojen valossa suomalaisten eniten pelkäämät eläimet eivät ole läheskään niin vaarallisia, kuin millainen maine niillä on.

Suomessa on arviolta 1500–1700 karhua. Väistämiskokeissa yksi sadasta tutkijasta on päässyt näkemään karhun. Muissa tapauksissa karhu on väistänyt ihmistä eikä siitä ole nähty vilaustakaan. Karhu on viimeksi tappanut ihmisen vuonna 1998, jolloin lenkkeilijä oli juossut karhuemoa ja pentuja kohti. Tapaus oli ensimmäinen yli sataan vuoteen, joten kuolemaan johtavia hyökkäyksiä Suomessa tapahtuu erittäin harvoin. Karhuihin liittyviä hyökkäystilanteita on keskimäärin 0–2 vuodessa ja ne liittyvät yleensä metsästystilanteisiin.

Suden ei tiedetä tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä vuoden 1882 jälkeen. Riski suden hyökkäyksen kohteeksi joutumiselle on siis paljon pienempi kuin yleisesti kuvitellaan. Susienkin kohdalla hyökkäykset kohdistuvat pääsääntöisesti muihin eläimiin kuin ihmisiin. Niiden saaliiksi jäävät useimmiten lampaat, jotka ovat susille helppo saalis, sekä metsästyskoirat, jotka ovat liikkuneet metsässä niin ikään tappaakseen muita eläimiä.

Mitä tulee muihin ihmisten yleisimpiin pelkojen kohteisiin eli käärmeisiin, rottiin, hiiriin, hämähäkkeihin ja hyönteisiin, ovat nekin tilastojen valossa varsin harmittomia ihmiselle: Vuosina 1998–2014 Tilastokeskuksen kuolemansyytilastojen mukaan ampiainen tappoi Suomessa 23 ihmistä, kyy yhden ja mehiläinen yhden. Rottien, hiirien, muiden hyönteisten kuin edellä mainittujen pistiäisten tai hämähäkkien aiheuttamiin hyökkäyksiin ja puremiin ei tänä aikana tiedetä kuolleen ainuttakaan ihmistä.

Pesiään puolustavat linnut eivät nekään ole yleensä ihmiselle vaaraksi. Kokonsa puolesta uhkaavimmat hanhet ja joutsenet voivat kyllä suhista ja levitellä siipiään hätistääkseen liian lähelle pesäänsä tulleet tunkeilijat, mutta harvemmin nekään ihmisen päälle hyökkäävät. Hyökkäys kun on riski niille itselleenkin. Suurin osa ihmisten lintuihin kohdistuvista peloista lienee saanut alkunsa Alfred Hitchcockin Linnut-elokuvasta.

Sanotaan että tieto lisää tuskaa mutta kaiken järjen mukaan tällaisen tiedon pitäisi lievittää sitä. En kuitenkaan voi sanoa, että tätä juttua kirjoittaessani tunteeni ötököitä kohtaan olisivat muuttuneet. Järjetön pelkoni niitä kohtaan ei ole voitettavissa pelkällä faktatiedolla. Sen myöntäminen tuntuu erityisen vaikealta, sillä olen monet kerrat julistanut, että jakamalla tietoa saamme ihmiset ajattelemaan ja muuttamaan suhtautumistaan eläimiä kohtaan. Omakohtaisen kokemuksen pohjalta uskallan nyt väittää, että jotain muutakin siihen vaaditaan.

Pyrin välttämään kulutuksessani kaikkea eläinperäistä – myös karmiinia, sellakkaa, mehiläisvahaa ja hunajaa – kiitos muilta vegaaneilta omaksumani moraalikäsityksen. En ole tappanut ainuttakaan kesän aikana kotiini pujahtanutta ampiaista, vaan pyytänyt miestäni viemään ne takaisin ulos, vaikka myönnän että jos ne uhkaisivat minua tai lemmikkiäni, olisin valmis toimimaan toisin. Hyönteisille lienee aivan sama toiminko niiden hyväksi puhtaasti empaattisista syistä vai moraalikäsitykseni tuloksena, lopputulos on sama: ne saavat pitää henkensä. Itseni takia aion kuitenkin ottaa selvää, miten pääsen fobiastani eroon, sillä olen lopen kyllästynyt pelkäämään.

Kirjoittaja käyttää henkilökohtaisen aiheen vuoksi nimimerkkiä.

#eläinpelko #hyöteispelko