Saahan lapsi varmasti normaalia, tavallista ja luonnollista?
Noin puolitoista vuotta sitten odottavana äitinä kirjoitin alkavasta maidontuottajan pestistäni ja siihen liittyvistä tuntemuksista. Nyt olen ollut vuoden äitinä ja lapsen pääravinto on alkanut muodostua muusta kuin rintamaidosta. Millä ne vegaanien lapset oikein elävät?
Lapsen ensimmäiset kuukaudet täysimetin, eikä ruokavaliota – omaani tai lapsen – tarvinnut sen enempää miettiä. Maitoni sisälsi kaiken, mitä vauva tarvitsi, vaikka olisin itse elänyt suurin piirtein pelkillä vihiksillä ja kaurajätskillä – kun vain muistin huolehtia B12-vitamiinin saannista.
Onneksi imetys lähti sujumaan alkukankeuksien jälkeen mukavasti, sillä opin pian, että vegaanista äidinmaidonkorviketta ei ole Suomessa saatavilla. Ainoa soijapohjainen korvike poistui markkinoilta joitakin vuosia sitten. Olen onnellinen imetystaipaleestani, mutta kieltämättä kasvipohjaiselle korvikkeelle olisi välillä ollut käyttöä. Rintapumppu on laulanut vaikka viideltä aamulla junan vessassa, kun vauva on pitänyt jättää hoitoon työkeikan ajaksi.
Juuri maitoa lypsäessä mieleeni on piirtynyt ajatus toislajisista kollegoistani, joista maitoa imetään tuhansia litroja vuodessa. Itse kun hypin riemusta jo parin desin puserruksen jälkeen. On surullista, kuinka kehon sietokykyä koetteleva maidon imeminen antaa pelkän välinearvon lypsylehmän elämälle, jonka näen yhtä ainutlaatuisena kuin omani tai lapseni elämän. Emmehän me lehmän maitoa tarvitse. Viattoman valkoinen maito saa veritahransa viimeistään ymmärrettäessä maito- ja lihatalouksien yhteydet.
Lapsen kasvaessa ja elinkuukausien karttuessa ruokavalio on tullut puheeksi neuvolassa, jossa eläintuotteiden käyttäminen on esitetty itsestäänselvyytenä esitteitä myöten. Kahdeksankuisen ruokavaliosta kävimme neuvolalääkärin kanssa seuraavanlaisen keskustelun:
Onko jo saanut lihaa?
Ei lihaa, mutta monenlaisia kasviproteiineja: tofua, linssejä, papuja. Vegaaneja kun ollaan.
Jahas. Entäs mitä maitoa saa?
Rintamaidolla on vielä.
Hyvä... Siis oletteko te niin vegaaneja, että ette tavallista maitoakaan anna?
(Hämmentynyt nyökkäys.)
Jokainen tekee omat valintansa, mutta minä kyllä antaisin kasvavalle lapselle lihaa.
Tämän vuoden alussa julkaistuissa uusissa lapsiperheiden ruokasuosituksissa huomioitiin vegaaniruokavalio ensimmäistä kertaa. Tiedon ja oppien siirtyminen terveydenhuoltopalveluihin ottaa aikansa, enkä odotakaan saavani vegaaniruokavalion eksperttitason ohjausta kunnallisesta neuvolasta. Puhe lehmänmaidosta ja muista eläintuotteista osana normaalia ruokavaliota saa kuitenkin karvani pystyyn kerta toisensa jälkeen. Tuore vanhempi tuskin muuta toivookaan, kuin että hänen lapsensa olisi normaali. Luonnollinen on toinen usein viljelty ja erityisen painokas sana lapsen hoidon ohjeistuksissa.
"Viralliselta" taholta saadut kommentit tuntuvat voimakkaina pienen lapsen vanhemmissa ja halu toimia oikein on suuri. Onko nykymuotoinen eläintuotanto – tai ylipäätään eläinten syöminen – normaalia tai luonnollista? Sydämeni vastaa ei. Vegaaniruokavaliokaan ei ole ongelmaton, mutta siinä on sentään yritystä.
On hyvä että esimerkiksi neuvolassa ollaan kiinnostuneita lasten hyvinvoinnista ruokavaliota myöten. Minusta on kuoriutunut sellainen leijonaemo, että en missään nimessä antaisi lapselleni vegaaniruokaa, ellen olisi vakuuttunut sen olevan ravitsemuksellisesti riittävää. Toisaalta, minkä tahansa ruokavalion voi toteuttaa myös puutteellisesti.
Kun olen saanut yhteiskunnalle perusteltua, miksi lapseni syö vegaaniruokaa, on pian aika kertoa siitä hänelle itselleen. Hyviä syitä on paljon ja ennen kaikkea – miksi ei?
