Tallinnan kasvisruokamessut löysivät tiensä sataman viereiseen Kulttuurikattilaan

Virossa järjestetään taas marraskuun alussa vegaaniset kasvisruokamessut, jotka ovat myös suomalaiskävijöiden suosiossa. Viime vuonna ahtaudesta kärsineet messut löivät nyt hynttyyt yhteen trendikkään kulttuurikeskuksen kanssa. Luvassa on enemmän tilaa ja osallistujia kuin koskaan aiemmin.

Kulttuurikattila eli viroksi Kultuurikatel on vanhaan keskussähköasemaan remontoitu jättikokoinen kulttuurikeskus aivan Tallinnan sataman tuntumassa. Suomesta tulijoiden onkin tänä vuonna helppo suunnistaa messuille vaikka suoraan laivalta ja jatkaa sieltä Vanhaankaupunkiin tai hipsterikorttelina tunnettuun Telliskiveen.

– Kulttuurikattila on kolme kertaa suurempi kuin aikaisemmat messupaikat ja tulikin valituksi juuri siksi, että saisimme kaikki osallistujat mahtumaan mukaan. Meille tuli vähän yllätyksenä, että yli sadan osallistujan jälkeen jonoon jäi vielä monta kymmentä halukasta, messujen järjestämisestä vastaava Annika Lepp kertoo.

Kulttuurikattilassa on laajan myyntipinta-alan lisäksi myös luento- ja elokuvasalit. Keskuksen keittiössä pyörii messujen ajan Toidulabor eli ”ruokalabra”-niminen työpaja.

– Kulttuurikattila on tietysti kiinnostava paikka myös ulkomuotonsa ja historiansa puolesta. Elokuvaharrastajia saattaa kiinnostaa, että juuri tässä vanhassa teollisuuskompleksissa kuvattiin Andrei Tarkovskin kulttielokuva Stalker, Annika Lepp jatkaa.

Suomesta tulossa Vegekauppa, Evoke ja HoviRuoka

Yli sadan osallistujan joukkoon mahtuu tänä vuonna sekä virolaisia että ulkomaisia ruoka-, kemikaali- ja vaatealan yrityksiä sekä kasvissyöntiä ja eläinoikeuksia edistäviä järjestöjä. Suomesta tulevat myyntipöytineen Vegekauppa, proteiinivälipalojen valmistaja Evoke sekä "vihisten" valmistaja HoviRuoka.

Suomalaisista järjestöistä mukaan on tulossa Animalia. Suomalaiset eläinoikeus- ja suojelujärjestöt ovat olleet tukimielessä mukana ensimmäisistä messuista saakka. Viime vuodesta alkaen ne ovat saaneet rinnalleen suomalaisia kaupallisia yrityksiä, kun vegaanius on lyönyt itsensä läpi Virossakin.

Messut järjestetään tänä vuonna kuudetta kertaa. Laajentumisestaan huolimatta vegaanisuudesta pidetään kiinni sataprosenttisesti. Jotkut osallistujista ovat aiemmin yrittäneet kiertää sääntöjä ja messupöydistä on pitänyt poistaa esimerkiksi maitoa ja hunajaa sisältäviä tuotteita.

Järjestäjät toivovat, että vegaanisuuden periaatteet alkaisivat olla jo kaikilla hallussa, sillä vegaanisten tuotteiden suosio kasvaa Virossa vuosi vuodelta. Mukana on useita yrityksiä, joille vegaanisuus on tuotannon lähtökohta.

Messuohjelmassa luentoja ja elokuvia

Kulttuurikattilan luentosalit tarjoavat hyvät tilat myös messujen oheisohjelmalle. Suomalaiskävijöille voi suositella yhdysvaltalaisen vegaanifeministi Lisa Kemmererin englanninkielistä luentoa. Englanniksi luennoi myös tanskalainen raw food -kokki Sofie Svare Fischer, joka ohjaa messujen yhteydessä englanninkielisiä ruokatyöpajoja. Tietoa ilmoittautumisesta työpajoihin on tulossa messujen sivuille.

Filmiohjelmassa on Growing Cities, Inside Fur ja Cowspiracy.

– Dan Susmanin filmi Growing Cities näytetään nyt ensimmäistä kertaa Virossa ja olen todella iloinen, että saimme sen messuille, Kulttuurikattilan projektijohtaja Dagmar Kase hehkuttaa.

Growing Cities käsittelee kaupunkiviljelyä Yhdysvalloissa ja heittää ilmoille kysymyksen, olisiko kaupunkiviljelystä muuttamaan ihmisten ruokailutottumuksia.

– Toivon että filmi innostaa ihmisiä toimimaan uudella tavalla – jollei muuten niin vaikka kasvattamaan basilikaa ikkunalaudalla, Dagmar Kase tiivistää elokuvan sanoman.

– Kulttuurikattilan ovet ovat aina avoinna tällaisille tapahtumille, joissa yhdistyvät kulttuuri ja luova talous, Kase jatkaa.

Messuohjelma

Elokuvat:

12.00 - 13.40 Growing Cities

14.00 - 15.30 Inside Fur

16.00 - 17.40 Cowspiracy

Luennot:

11.30 - 12.30 Synlab: Taimetoitlasele olulised verenäitajad. Kieli: viro

13.00 - 14.00 Lisa Kemmerer: Lunching with a pregan: Philosophy and anymal advocacy. Kieli: englanti

14.30 - 15.30 Sport ja taimetoit. Kieli: viro

16.00 - 17.00 Sofie Svare Fischer: Raw food lifestyle. Kieli: englanti

Messuinfo vierailijoille

Kasvisruokamessut eli Taimetoidumess 2016 järjestetään 5. marraskuuta klo 11-17 Tallinnassa Kultuurikatel-kulttuurikeskuksessa osoitteessa Põhja puiestee 27A.

Messupaikka on kävelymatkan päässä keskustasta ja sijaitsee lähellä Linda Linen ja Viking Linen terminaaleja. Lähimmälle pysäkille ”Linnahall” vievät raitiovaunu 2 sekä bussit 3, 52 ja 73.

Pääsylippu 1 €. Messuille kannattaa varata käteistä.

Kasvisruokamessujen verkkosivu.

Tapahtuma "Taimetoidumess 2016" Facebookissa.

Ravintolavinkit Tallinnaan

Vegan restoran V

Ylisuosittu vegaaninen gourmetravintola Vanhassakaupungissa. Muista pöytävaraus!

Osoite: Rataskaevu 12.

Vegankohvik Inspiratsioon

Pubimainen vegaaniravintola Vanhassakaupungissa. Sopii aamiaispaikaksi, sillä avaa ovensa arkisin jo kahdeksalta, viikonloppuisin yhdeksältä. Annoksia sekä kiitetään että moititaan, mutta lista on laaja ja paikka viihtyisä.

Osoite: Pagari 1 / Lai 44

Telliskivi

Telliskiven hipsterikortteliin ilmestyy joka vierailun välissä uusia ruokapaikkoja, vaatekauppoja ja designliikkeitä. Ravintoloista vegaaniruokaa tarjoavat ainakin F-Hoone, La Tabla, Kukeke, Lendav taldrik ja Peatus.

Osoite: Telliskivi 60A

Tokumaru Ramen & Sushi

Solaris-ostoskeskuksessa sijaitseva Tokumaru tarjoaa tällä hetkellä kaupungin parhaat vegaaniset sushit ja ramenit. Samalla voi käydä ruokaostoksilla 0-kerroksen ruokakaupassa.

Osoite: Estonia puiestee 9

Wok to Walk

Kiireisenä ja nälkäisenä voi poiketa Vanhankaupungin kulmalla sijaitsevaan nuudelibaariin. Tuhtien annosten ainesosat saa valita osa osalta ja annokset wokkaillaan asiakkaiden silmien alla. Listalla tofua, sieniä ja pähkinöitä.

Osoite: Vana Viru 14

Bliss

Kaupungissa kauemmin viipyvä ehtii myös Kristiinen kaupunginosaan Blissin buffettiin, jossa on kymmeniä vegaanisia ja gluteenittomia vaihtoehtoja. Suuressa peilitalossa sijaitsevassa ravintolassa on tilaa lapsillekin. Yläkerrassa toimii ekokauppa.

Osoite: Mustamäe tee 17