Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet viimeistelee Nylénin hattutempun
Antti Nylén: Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet
Savukeidas Kustannus, 2016
En ole koskaan odottanut minkään kirjan julkaisua niin kovasti kuin Antti Nylénin esseetrilogian viimeistä teosta Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet. Käteni suorastaan tärisivät, kun vihdoin avasin kirjan, niin suuren jäljen Nylénin edeltävät esseeteokset Vihan ja katkeruuden esseet (2007) ja Halun ja epäluulon esseet (2010) olivat minuun jättäneet. Suuret odotukset lunastuivat heti, kun jo ensisivuilla vastassa oli tuttu, koukuttavan terävä kieli.
Antti Nylénin kirjan arvostelu tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä, jos tarkoitus on esitellä teoksen luonnetta analyyttisesti ja ylisanoja säästellen. Nylénin luonteva, kielellinen oivaltavuus ja kerrontatyylin hallittu polveilevuus saa oman kirjallisen summauksen tuntumaan väistämättä lattealta.
Nylén aloittaa ja lopettaa teoksensa pohtimalla työn ja taiteilijuuden suhdetta. Aiemmista esseekokoelmista tuttu ahdistus rahaa sekä yhteiskunnan ja lomakkeiden lokeroita kohtaan kasvaa otsikon mukaiseksi ulkopuolisuuden kokemukseksi. Tuttuun tyyliinsä Nylén puhuu kokemuksistaan paitsi omalla (tai kirjoittajapersoonansa) äänellä, myös muiden taiteilijoiden (tai "niin kutsuttujen kulttuuri-ihmisten") teosten läpi. Hän tarttuu vaikeaan aiheeseen taiteilijan asemasta nyky-yhteiskunnassa ja esittelee taiteilijuutta malttavaisesti lukujen ja konkretian keinoin.
Kirjan alkupuoliskolla Nylén jättää pitkälliset ja tuskaisat jäähyväiset David Bowielle. Omakohtaisen teosanalyysin kohteiksi pääsevät myös kuvataiteilijat Beryl Furman, Juhani Harri ja Elina Merenmies, esseisti Juhani Rekola, filosofi Charles Baudelaire sekä elokuvaohjaaja Gaspar Noé. Nyléniä askarruttavaa uskontoteemaa ravistellaan entistä voimakkaammin paavin, "elävän fossiilin", välityksellä.
Kauhun teemaan päästään, kun Nylén ottaa käsittelyyn nykymuotoisen eläintuotannon, jota hän peilaa niin pornoteollisuuteen kuin sodankäyntiinkin. Veganismia hän pitää "naurettavan helppona", laiskan ihmisen valintana. "Vegaaniksi ryhtyminen tuntuu puhtaimmillaan siltä kuin seisoisi vihdoin jaloillaan, käveltyään pitkään käsillään. Se on äkillisen restauraation tunne, kuin muuttuisi enemmän sellaiseksi kuin jo on, kuin on aina ollut."
Veganismin helppouden rinnastaminen oikeasti työläisiin tekoihin, kuten Kiinan muurin rakentamiseen tai Iliaan suomentamiseen tuo hymyn huulille. Suorin sanankääntein Nylén osoittaa lihansyönnin kauhistuttavan, painajaismaisen puolen: totuuden, jota harva uskaltaa edes ajatella, saati sitten kirjoittaa siitä.
Lihansyönnin mahdollisuuksista -kappaleessa syyniin joutuu toimittaja Joonas Konstig, joka muistetaan ex-kasvissyöjän näkökulmasta kirjoitetusta avautumisestaan "lihan iloista." Konstigin omien sanojen auttamana käytävä eläintuotannon kritiikki heilahtelee riemastuttavan nerokkaista havainnoista maailmanlopun kauhujen maalailuun. "Jotkut eivät pysty lopettamaan lihansyöntiä, he esittävät valittavansa, vaikka tietävät lihansyöntinsä veriseksi painajaiseksi, joka on yhtenä suurena tekijänä biosfäärimme peruuttamattomaan tuhoon."
Haluaisin lukea pelkästään tällaisia kirjoja.
Lue myös:
12.11.2016 Anniina Ljokkoi: Antti Nylénin tie vegaaniksi on samastuttava kertomus ensimmäisen polven vegaanin murtautumisesta ulos kaavoista
7.4.2015 Antti Nylén: Mitä veganismi on?
