Raikas opas maidottomaan elämään
Huhtikuussa Vegaaniliiton toimistolle tupsahti Huilin miniopas ”Lehmät lomalle!“ Alaotsikko määritteli aihepiiriksi elämän ilman maitoa, ja esipuhe tunnusti oppaan olevan ”ehkä hivenen vegaanipropagandaa”. Mikäs tämä juttu oikein on?
Olemme tottuneet Valion ja eläinoikeusjärjestöjen täysimääräiseen propagandaan, mutta mikä muu taho on kiinnostunut vaihtoehtoisesta, maidottomasta elämästä?
Viime aikojen kehityksessä onkin huimaa, että veganismi ja eläimettömät reseptit eivät ole enää pienen piirin yksinoikeus. Vegaanisia aatteita tulee nyt joka suunnalta, eivätkä edes vegaanit meinaa pysyä kehityksen perässä.
Huili on ekologisiin aatteisiin ja trendeihin keskittyvä lifestyle-lehti, jolla on raikkaat, houkuttelevat kannet.
Kertaan Wikipediasta lehden historiaa: Huili on alunperin ruotsalaisen energiayhtiö Kraft & Kulturin asiakaslehti, mutta jatkanut sittemmin itsenäisenä brändinä ja siirtynyt Nooan Viestintä Oy:lle.
Perustaja-päätoimittaja Riikka Suomisen siirryttyä Vihreään lankaan on Huilin päätoimittajana jatkanut Hannele Huhtala.
Lehti on viime vuonna uudistunut, ja sen julkaisuihin kuuluvat perusnumeroiden lisäksi vuosikalenterit ja minioppaat – kuten tämä uusin miniopas ”Lehmät lomalle!”
Miniopas ei nimestään huolimatta mahdu taskuun, vaan on 70-sivuinen monipuolinen luku- ja katselupaketti. Se on jaettu osiin ateriatyyppien mukaan: ensimmäisenä etsitään parasta vegaanista kahvimaitoa, sitten leivän päälle pantavaa.
Kolmas osio keskittyy lämpimiin ruokiin, neljäs makeisiin ja viides välipalavinkkeihin. Kuudes osio on pyhitetty munattomille resepteille, joiden pääosassa ovat letut.
Reseptien ja ruokakuvien välissä on artikkeleita, jotka käsittelevät sekä ympäristökysymyksiä että ravitsemusta eri ruoka-aineiden näkökulmasta.
Opas ei ole rajoittanut aiheitaan tiukasti maitoon ja sen vaihtoehtoihin. Esiteltyjen ruoka-aineiden kautta aihe laajenee myös palmuöljyn eettisyyteen, leivontaan ilman kananmunaa ja kasviproteiinituotteisiin.
Minioppaan tekstit on kirjoittanut Huilin päätoimittaja Hannele Huhtala, ja reseptit ovat Kamomillan konditorion leivontablogista tutun Satu Saunion luomuksia. Ruokakuvat ovat Paula Virran kamerasta ja kuvitus Oona Sundellilta.
Kiinnostavana yksityiskohtana kirjasessa on vege-sanan käyttö substantiivina vegaanin rinnalla. Vege on ollut etuliitteenä käytössä jo pitkään, kuten tässäkin kirjassa esimerkiksi sanassa vegereseptit.
Sen lisäksi vegestä on nyt tullut kasvisruokavaliota suosiva ihminen: ”Maapallo kiittää vegeä”. Herkkuhetkiä-artikkelissa kerrotaan, että ”vegen ei ole mitään syytä luopua herkuista”.
Toisaalta vegaaniakaan ei ole unohdettu, sillä samassa artikkelissa kerrotaan, että ”karkeissa vegaania kiusaavat eläinperäiset vahat sekä väriaineet”.
Kukahan tämä vege oikein on? Onko hän maitoa ja munia välttelevä vegetaristi, joka ei kieltäydy hunajasta, nahasta ja villasta kuten vegaani? Vai onko hän se kuuluisa fleksaaja, joka pelkää ehdottomuutta? Tai ehkä sana onkin rento hellittelymuoto vegaanille?
Vege- ja vegaaniaatteen leviäminen valtavirtaan tuo mukanaan paitsi uusia tuotteita ja makuja myös uusia ilmaisuja kieleen. Sitä kehitystä on mahtava seurata!
