Parsinavetoista parempaan huomiseen

Uusi eläinlaki -kirja ei tarjoa vegaanista utopiaa vaan on realistinen kuvaus eläinsuojelulain merkittävimmistä kipupisteistä.

Eläinsuojelulaki on uusittu viimeksi vuonna 1996. Olin tuolloin 10-vuotias, ja pappani hyräili pienessä parsinavetassamme yhdeksälle lehmälle, joiden hyvinvointia en koskaan kyseenalaistanut. Eikä kyseenalaistanut kukaan muukaan tuntemani ihminen. “Tarjoa sialle onnellinen elämä ja syötä se hyvin puhtaalla ruoalla, niin saamme maistuvan joulukinkun”. En pohtinut myöskään mummon antamaa ohjeistusta sen enempää, vaan ruokin lemmikkisikaani navetassa horsmalla ja juoksutin pihalla valjaissa, kunnes lotrasin siihen reilusti sinappia joulupöydässä. Vaikka Lyytillä oli tuotanto-oloihin verrattuna “hyvä elämä”, ajatus on karminut jälkeenpäin. Jos oma ajattelu on tästä kehittynyt, myös tutkimustieto ja ihmisten yleinen suhtautuminen eläinten hyvinvointiin on kääntynyt päälaelleen kahdessakymmenessä vuodessa. Tuoreen eurobarometrin mukaan 99 % suomalaisista pitää tuotantoeläinten hyvinvointia tärkeänä ja 90 % haluaisi Suomen tuotantoeläinten oloja parannettavan. Siitä huolimatta Suomi uhkaa jäädä eurooppalaisessa eläinsuojelukehityksessä jälkeen. Into Kustannuksen toukokuussa julkaisema Uusi Eläinlaki -teos on kirjoitettu edistyksellisen ja kunnianhimoisen eläinsuojelulain aikaansaamiseksi. Eläinsuojelulain uudistus käynnistettiin vuonna 2011, ja sen piti valmistua vuonna 2015. Maa- ja metsätalousministeriön alaisen työryhmän apuna esityksen valmistelussa on toiminut ohjausryhmä, johon kuuluu tuottajien ja eläinasiajärjestöjen edustajia. Kuten isot lakiuudistukset usein, myös eläinsuojelulaki on viivästynyt – muun muassa talouden jatkuva elvyttäminen painanee hallituksen vaakakupissa paljon. Animalia on kampanjoinut uuden eläinlain puolesta näkyvästi. #Lainsuojaton-kampanjalla on pyritty luomaan laajempaa sosiaalista meteliä ja siten painetta kansanedustajien suuntaan. Eläinlaki.fi-sivulla kansalaiset voivat allekirjoittaa “Suomeen maailman paras eläinlaki” - vetoomuksen tai ryhtyä Animalian kuukausilahjoittajaksi. Kampanjavastaava Veikka Lahtinen muistuttaa blogissaan, että tehotuotannon lobbareiden vastustuksen vuoksi eläinoikeuksia parannetaan vain jatkuvan kampanjoinnin ja kovan työn tuloksena. Joukkorahoituksen ansiosta myös kaikki kansanedustajat ovat saaneet Uusi eläinlaki -kirjan luettavakseen. Animalia järjesti eduskunnan Pikkuparlamentissa 23. toukokuuta seminaarin eläinsuojelulain uudistuksesta. Seminaarissa otettiin esiin kirjassakin esitellyt tärkeimmät tavoitteet, joita Animalia ajaa eläinsuojelulakiin, ja kuultiin puolueiden edustajien puheenvuorot. Puolueiden kannat ovat pääasiassa positiivisia, ja puheenvuorot voi kuunnella Animalian Facebook-sivuilla. Uusi eläinlaki -teoksen sisällöstä vastaavat Animalian toiminnanjohtaja Mai Kivelä, Animalian eläinsuojeluasiantuntija ja Animalia-lehden päätoimittaja Laura Uotila sekä Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen. Näkökulmia aiheeseen nähden tiiviissä tietopaketissa tarjoavat ulkopuolisten tahojen esseet kirjan loppupuolella. Puheenvuoron saavat mm. oikeustieteen tutkijat Tarja Koskela ja Visa Kurki sekä kirjailija Risto Isomäki. Kirjan tarkoitus on toimia kattavana tietopakettina nykyisestä eläinsuojelulainsäädännöstä ja käydä läpi merkittävimmät uudistuskohdat. Teos toimii myös eräänlaisena eläintuotannon kipupisteiden käsikirjana ja sen soisi jaettavan yleissivistävänä teoksena jokaiselle suomalaiselle. Lukuisat tutkimustulokset ja lähdeviitteet sekä kirjoittajien kiistaton asiantuntijuus tekevät vahvasti poliittisesta, mutta tunnelatautuneesta ja samastuttavasta sanomasta uskottavan, ajankohtaisen ja väkevän. Sivistävä teos sisältää runsaasti lukuja ja faktoja helposti omaksuttavassa muodossa. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen kartoittaa uudistuksen taustaa ja alleviivaa sen tavoitteet. Animalia ry:n toiminnanjohtaja Mai Kivelä kiteyttää pyrkimykset selkeän painokkaasti ja Laura Uotila avaa tuotantoeläinten lajityypillistä käyttäytymistä, jonka pitäisi kuulua peruskoulun opintosuunnitelmaan. Toinen osa käy läpi tärkeimmät parannusehdotukset lakiin. Kirja on rajattu kattamaan räikeimmät laiminlyönnit eläinten hyvinvoinnin kannalta. Toisessa osassa perehdytään mm. parsinavetoihin, emakkohäkkeihin, turkistarhaukseen, kipua tuottaviin toimenpiteisiin ja jalostukseen. Kappaleet sisältävät reippaasti tutkimustietoa, katsauksen muiden maiden tilanteeseen sekä arvioita parannusten kustannuksista ja taloudellisista vaikutuksista. Kirja pitäytyy realismissa, ja parannusehdotukset toteutettaisiin siirtymäajan puitteissa. Uusi eläinlaki ei tarjoa vegaanista utopiaa vaan oikeasti tällä hetkellä saavutettavissa olevan paremman eläinlain, joka on yksi askel kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa. Eläinten hyvinvoinnin puutteista kerrotaan todenmukaisesti, hissuttelematta ja mässäilemättä. Teoksen harvat kuvat eivät juuri tarjoa shokkiarvoa, mikä sopii kirjan luonteeseen. Kansanedustajien on tarkoitus saada tietoa ja tukea lain valmistelun alla, ja silmät suljettuina lukeminenkin hankaloituu. Kirjan kolmannessa osassa vilkaistaan tulevaisuuteen. Seuraava eläinlaki tulee olemaan voimassa pitkään. Suomi voisi parhaassa tapauksessa toimia esimerkkimaana eläinten hyvinvoinnin edistämisessä, ja käyttää tätä myös myyntivalttina. Eettisyyden vaikuttaessa kulutustrendeihin yhä voimakkaammin, ja kuluttajien tietoisuuden lisääntyessä Suomen kannattaisi kilpailla laadulla hintojen sijaan. Tässä osiossa pohditaan laajemmin eläintuotannon suhdetta muuhun yhteiskuntaan. Suurennuslasin alla ovat myös ympäristö- ja ilmastovaikutukset, eläinten juridinen asema ja oikeussubjektius sekä mm. maanviljelyn tulevaisuus globaalilla ja kansallisella tasolla. Tasapaino tutkimustulosten esittelyn sekä intohimoisen, rahan arvossa mittaamattoman aatteen edistämisen välillä pitää teoksen tiiviinä ja kiinnostavana kannesta toiseen. Globaali ajattelu kantaa koko kirjan läpi, ja miksi ei kantaisi. Rajat ovat hämärtyneet ja ruoka kulkee kaukaa, joten olemme paitsi yhteisesti vastuussa myös yhä enemmän riippuvaisia koko maapallosta ja sen hyvinvoinnista. Kaikki ovat kuulleet, että sika on vähintään yhtä viisas kuin koira, ja joidenkin arvioiden mukaan älyltään 5-vuotiaan lapsen tasolla. Tiedämme eläinten lajityypillisestä käyttäytymisestä, kognitiivisista taidoista ja tarpeista enemmän kuin koskaan ennen. Mutta mitä me oikeastaan tiedämme? Viisautta ja taitoja mitataan ihmisen mittapuulla, ja se kertoo lähinnä meistä ihmisinä. Kirjassa pohditaan filosofisesti eläimen itseisarvoa ja ihmisen vastuuta sen toteutumisessa. Uusi eläinlaki tuo näkyväksi valtavan tärkeän ja tällä hetkellä raivostuttavan puutteellisen lainsäädännön. Itse kirjaan olisin suonut reilusti lisää pituutta, mutta selkeästi rajattu ja hakuteoksen tavoin toimiva paketti on tehokas täsmäviesti päättäjille. Voimme vain pitää ääntä ja toivoa, että aikaansa edellä oleva lakiuudistus on nurkan takana. Teos ajaa asiansa, ja se ajaa meidän kaikkien asiaa.