Mitä vuoden päästä syödään?

Vegaian marraskuun päätoimittaja Reetta Linnea pohtii, kumpi harppoo nopeammin, teknologia vai ruokakulttuuri.

Puntaroin lähikaupassa kahden seitanleikkeleen ja kahden soijaleikkeleen välillä. Ensimmäisen maailman ongelma lienee myös se, että hävettää syödä bussimatkalla voileipiä, joiden päälle on läiskäissyt soijaa, vuustoa ja kurkkua. Eväät muistuttavat niin paljon kinkku-juusto-sämpylöitä, että murehdin muiden pitävän minua lihansyöjänä.

Kymmenisen vuotta sitten alkoi massamuutto Facebookiin, joka uudisti monelle sosiaalisen elämän käsitteen. Ennen kaverilta kysyttiin kuulumisia suoraan, sitten ne luettiin seinältä. Nyt ne välähtävät instafeedissä raitiovaunussa tai nukkumaan mennessä. Digiteknologia medioineen on sen jälkeen mullistunut moneen kertaan, puhelimet ovat pienentyneet ja sitten suurentuneet uudelleen. Vihis tuli kauppoihin kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen vegaaninen Suomi on kehittynyt kahden vuosikymmenen verran. Tammikuussa ensimmäistä kertaa järjestettyjen Vegemessujen kävijämäärä ylitti kaikki odotukset, ja kotimaista supertuotetta, kauraa, hyödynnetään monipuolisemmin kuin koskaan. Tänä päivänä kolmekymppinen kasvissyöjä voi muistella karua nuoruutta kuin seniori konsanaan. Kaikki piti tehdä itse soijan keittelystä lähtien, ja koulussa oli vähintään yksi outo hippi, jonka tarvitsi käydä keittiön ovella huutelemassa eläintuotteetonta erityisannosta. Itse tuossa vaiheessa mätin kuola valuen jauhelihaa lautaselle ja naureskelin kauhuissani kasvisvaihtoehdolle, joka yleensä muistutti vedellä väljennettyä tomaattimehua ja pakastevihanneksia. Nämä ajat muistissa haluan sanoa kollektiivisesti kaikille, jotka edelleen ihmettelevät sitä, pitääkö kasvisruoan imitoida lihaa: Jos leikkeleet, juustonkorvikkeet, härkis ja nyhtis (jotka ovat nerokkaita innovaatioita) edesauttavat yhdenkään Pertin siirtymistä edes osittain pois eläinkunnan tuotteista, niille on valtava kysyntä. Lisäksi ne maistuvat hyviltä, kysykää vaikka Facebookin 50 000 sipsikaljavegaanilta. Vegaaniset valmisruoat vievät yhä isomman tilan marketeista, eikä muutos koske ainoastaan pääkaupunkiseutua. Kun vielä muutama vuosi sitten joku ilmoitti olevansa vegaani, kaveripiiri päivitteli yhteen ääneen juustosta luopumisen mahdottomuutta. Nyt sekasyöjäystävälläkin on jääkaapissa kauramaitoa, koska se maistuu paremmalta kuin lehmänmaito. Ja kukaan, iäkkäämpiä sukulaisia lukuun ottamatta, ei enää väitä tarvitsevansa lehmänmaitoa luustonsa hyvinvoinnin tueksi. Vegaanistereotypiat istuivat tiukassa. Moni muistaa meemin, jossa epäreilusti vertailtiin kahden viisikymppisen naisen ulkonäköä – vegaanin ja sekasyöjän. Ihmisiä peloteltiin veganismin vaaroista ja kun se ei riittänyt, otettiin käyttöön ulkonäkökortti. Onneksi edistystä on tapahtunut monella sektorilla, ja yhä useammat näkyvät tahot tuovat eläintuotteettoman elämäntavan kiistattomat edut tapetille. On hyvä herätä maailman vegaanipäivään vuonna 2017. Vaikka valmista ei ole, niin kehityksen vauhti tuo vegaanin utopian ensimmäistä kertaa käden ulottuville. Marginaalikuplasta on tullut yhä laajeneva lätäkkö, ja “vegekananmunan” ohella vuosi 2018 antaa luvan odottaa mitä kiehtovimpia vegaani-innovaatioita.