Kaksivuotias löysi lomaherkkunsa Ateenasta
“Äiti, mikä se Keikka oikein on?” kyseli lapsi ennen lomalle lähtöä. Kukaan ei ollut varsinaisesti kehunut matkustamista kaksivuotiaan kanssa. Puolisoni oli kuitenkin lähdössä pitkälle työmatkalle Ateenaan ja ennakkoluuloton kun on, pyysi minut ja lapsen mukaansa.
Niinpä pikkutyyppi tepasteli pian lentokentällä uusi Salama McQueen -reppu selässään. Tämä oli hänen ensimmäinen seikkailunsa ulkomailla. Tähän asti kun olimme seilanneet vain Suomen ja asuinmaamme Viron väliä.
Itse odotin vesi kielellä kreikkalaisravintoloiden herkkuja: paistettua munakoisoa, leivitettyjä kesäkurpitsasiivuja, munakoisodippiä, favaa eli hernemuussia, jättipapuja tomaattikastikkeessa, oliivitahnaa ja rapeapintaista leipää.
Lentokoneessa kaksivuotiasta sattui korviin. Loma-asuntoon hän kotiutui nopeasti, kun sai kaivaa repustaan omat autot ja dinosaurukset ja levittää lentokoneesta saadun palapelin palat lattialle.
Ensimmäisenä lomapäivänä satoi niin, että kadut virtasivat vettä. Siis todella virtasivat niin, että pitelin pikkuista lujasti kädestä, ettei virta huuhtoisi häntä mukaansa. Se oli kuitenkin pientä Ateenan lähikaupungeissa edellisellä viikolla vyöryneisiin tulviin verrattuna.
Seuraavana päivänä alkoi marraskuinen auringonpaiste. Tutustuimme tietysti sivistyksen tukipylväisiin Akropoliksen kukkulalla ja söimme ravintolan terassilla ilman takkia.
Emme viitsineet metsästää Happy Cow’n vegaaniystävällisiä ruokapaikkoja. Kreikassa kun monet perinteisen keittiön ruoista ovat suoraan vegaanisia. Ohitimme kebabmestat, söimme paikallisissa ravintoloissa ja tilasimme pöydän täyteen alkupaloja.
Arvaatteko, mikä kaksivuotiaalle maistui niistä oliiviöljyllä höystetyistä herkuista kaikkien parhaiten?
Tietenkin vaalea leipä.
Ostimme torilta vihanneksia ja kokkasimme kreikkalaisen illallisen myös loma-asunnolla. Ideoita ja ohjeita löytyi runsaasti netistä.
Kaksivuotias söi leipää. Ilman päällisiä.
Seuraavalla aterialla piilotimme leivän ja aloitimme vihannes-paputarjoilulla. Kaksivuotias sai raivokohtauksen.
Jos reissumme olisi kestänyt vain viikonlopun, olisin viitannut patakintaalla koko ongelmalle. Olisin antanut pikkutyypin ahmia mielin määrin sitä ihanaa, päältä rapeaa ja sisältä pehmeää leipää, jota saa vastapaistettuna saman korttelin leipomosta. Viikon mittaisella lomalla olisin saattanut ottaa yhtä rennosti.
Parin viikon loma on kuitenkin jo pienoinen aikakausi kasvavan lapsen elämässä. Päätin muuttaa aamu- ja iltapalatarjoilua.
Leivän sijasta loma-asunnollamme tarjoiltiin seuraavana aamuna linssi-kaurapuuroa. Kaikille kelpasi – muuta kun ei ollut tarjolla.
Iltapalalla tarjoiltiin hummusta ja salaattia – kaikille kelpasi, muuta kun ei ollut tarjolla.
Näiden proteiinitankkausten jälkeen saatoin rentoutua katukahvilan aurinkoisella terassilla – tuokaa vain se ihana vaalea leipä pöytään, meidän loma-ajan ravitsemus ei kaadu tähän!
Vaikka en olisi uskonut, niin loman loppupuolella kyllästyimme kreikkalaisiin kasvishöystöihin ja kaipasimme vaihtelua.
Ateenassa on silmämääräisesti arvioiden huomattavasti vähemmän kansainvälisiä ruokapaikkoja kuin Länsi- ja Pohjois-Euroopassa. Kreikkalainen keittiö on pitänyt hyvin pintansa. Suomessa se tarkoittaisi suurin piirtein sitä, että sen kun vain istahtaisi vastaan tulevan kohtuuhintaisen ravintolan pöytään ja tilaisi karjalanpiirakoita, sienikukkoa ja mustikkatalkkunaa!
Englanniksi nimettyjä sandwich- ja smoothie-baareja löytyi toki Kreikastakin, mutta aasialaisen ruokapaikan löytämiseksi sai nähdä jo vähän vaivaa. Päädyimme netin ohjaamina Metaxourgeion kaupunginosan kiinalaiskortteliin, josta löytyi muutaman kiinalaisravintolan lisäksi aasialainen ruokakauppa ja kiinalaisten pyörittämiä rompeliikkeitä.
Yhdessä niistä punaisella verhotuista ravintoloista saimme matkamme ensimmäisen annoksen, joka kelpasi kaksivuotiaallekin: paistettua tofua!
Taivaallisen makuisesta itsetehdystä tofusta huolimatta en voi suositella paikkaa lapsiperheille: Kadulla sai väistellä huumeneuloja, eikä itse ravintolakaan loistanut puhtauttaan.
Sen sijaan Eksarkheian anarkistikaupunginosasta löytynyttä Mystic Pizza & Pastaa voin milloin vain suositella kaikille. Vegaanijuustolla tilattu sienipitsa oli täydellistä!
Kaksivuotiaalle maistuivat pitsan reunat.
Vannoin muutaman kerran loman aikana, etten enää ikinä poistuisi lapsen kanssa kotikonnuilta. En ainakaan ennen kuin hän pystyisi kävelemään vähintään kilometrin matkan itse eikä enää saisi uhmakohtausta kahvilassa, josta ei saa pillimehua.
Vuoden päästä me kuitenkin varmaan jo katsomme lomakuvia ja varaamme uusia matkalippuja. Olihan se aika hauskaa, kun vieraat lepertelivät metrossa meidän pellavapäälle ja silittivät sitä ohi kulkiessaan poskesta.
Kirjoittaja Anniina Ljokkoi (s. 1984) on toimittanut Vegaiaa yhdessä toisten kanssa syksystä 2014. Tänä syksynä ilmestyi hänen kirjoittamansa tietokirja "Vegaanimuksut. Opaskirja lapsiperheille" (Into Kustannus).
