Löytyykö viime hetken lahjavinkki täältä?

Luonnonkosmetiikka ei ole viihtynyt marginaalissa enää aikoihin. Helsinkiläinen toimittaja Reetta Linnea sai kotimaisilta kosmetiikkavalmistajilta houkuttelevat näytepakkaukset ja testasi tuotteet päästä varpaisiin.

Luonnonkosmetiikan hiustuotteissa onnistuminen ei ole helppo tehtävä. Joko ne eivät vaahtoa, pesevät huonosti tai latistavat. Yhtäkään näistä tuotteista ei kuitenkaan ole testattu eläimillä eikä niissä ole käytetty eläinperäisiä aineita, joten kukapa ei haluaisi antaa niille mahdollisuutta?

Yrttipioneeri Frantsila Organicin Koivu-turve Shampoo normaaleille ja kuiville hiuksille ei tee suurta poikkeusta, joskin sillä pärjää. Käytön aikana hiukseni rasvoittuvat hieman nopeammin kuin normaalisti, mutta se saattaa johtua hitaasta siirtymästä eri teholla toimivaan tuotteeseen.

Shampoo tuoksuu miedosti rosmariinilta ja aavistuksen pistävältä, mikä tökkii myös esimerkiksi Santen tuotteissa. Tosin vastikään arvioitu Ekopharma on asettanut hiustuotteiden riman kenties epärealistisen korkealle.

Frantsilan shampoo vaahtoaa kohtalaisesti, mitä moni jää luonnonkosmetiikan shampoissa kaipaamaan. Ilman vaahtoa annostelua on vaikeampi arvioida ja tuotteella tulee lotrattua turhaan. Frantsilan hoitoaineen koostumus on kevyt, eikä sen teho riitä selvittämään takkuuntuvia hiuksiani tai luomaan illuusiota terveistä latvoista.

Saman sarjan shampoo ja hoitoaine lupaavat pakkaustekstien perusteella hoitaa ja ravita hiuksia sekä hiuspohjaa koivunmahlan ja nokkosen mikroravinteiden avulla. Turve syväpuhdistaa ja rosmariinin eteerinen öljy stimuloi päänahkaa. INCI-listat ovat luomuyrttejä täynnä, eikä niissä ole sodium laureth -sulfaattia, hajusteita, väriaineita tai parabeeneja. Tuotteet eivät ole huonoja, mutta jäävät tuskin pitkäaikaiseen käyttöön.

Edelleen samaan Frantsilan sarjaan kuuluva hiuspohjan öljy on tuotteista lupaavin, mutta häviää silti esimerkiksi Amla-öljylle lopputuloksen perusteella. Viehättävään, mattapintaiseen lasipurtiloon pakatut tehotipat vakuuttavat tuoksullaan, mutta tehon todistamista varten on oltava kärsivällinen ja annettava mahdollisuus pitkäaikaiseen käyttöön.

Öljy on valmistettu erityisesti päänahan ongelmien hoitoon. Tuotteen INCI-lista ilahduttaa, sillä se koostuu vain ja ainoastaan luomuyrttien uutteista ja eteerisistä öljyistä.

Frantsila Organic on brändi, joka edustaa paitsi luonnonkosmetiikan pitkiä perinteitä Suomessa, myös kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hämeenkyrössä sijaitsevan luomuyrttitilan yhteydessä toimii hyvinvointikeskus, joka houkuttelee turisteja kaikkialta maailmasta.

Flow Cosmeticsin ilahduttaja testisarjan ykköseksi

Flow Cosmetics perustaa toimintansa Frantsilan lailla kotimaisiin, korkealaatuisiin ja sertifioituihin luomuraaka-aineisiin. Vuonna 2004 alkunsa saanut yritys on kasvanut autotallin saippuapalakokeilusta kansainvälisesti kysytyksi brändiksi. Käsityöläisyys ja artesaani-ideologia ovat silti säilyneet kautta linjan.

Flow Cosmeticsin testisetistä löytyi kenties miellyttävin kuorinta maailmassa, Dark Coffee – Himalayan Salt Body Scrub. Tumma kahvi -kuorintavoiteen paksu koostumus sekä huumaava, virkistävä kahvin ja greipin yhdistävä tuoksu tekevät suihkuhetkestä erityisen.

Tehokosteuttavan kuorinnan jälkeen iho jää todella pehmeäksi ja jopa kirkkaaksi, eikä lisäkosteutusta tarvita.

Flown kuorintavoiteet ovat muuttaneet purkeista tuubeihin. Vaikka en muovista juuri perusta, harvassa pakkauksessa muovi tuntuu käteen yhtä miellyttävältä.

Tyylikäs, musta mattapinta tekee tuotteesta kivan katsoa ja koskea. Toisaalta, kun tuubin on kerran avannut, kahvinmurut ja suolakiteet pitävät huolen siitä, ettei korkki kierry toista kertaa kiinni ilman huolellista puhdistusta.

Flown kuorintaperheestä löytyvät kahvin lisäksi kookos-sitruuna, piparminttu, vanilja-appelsiini ja lime-mansikka. Vahva lahjasuositus ihan kenelle tahansa.

Hamppu-vartalovoi ei riittänyt sittenkään

Odotin Flow Cosmeticsin hamppu-vartalovoilta vähintään tajunnanräjäyttävää tuoksua, mutta tähänkin tuotteeseen lisätty rosmariini ilmoittaa itsestään ensimmäisenä.

Voide on tarkoitettu erityisesti atooppisen ihon hoitoon. Omaa talvisen rouheaa ihoani se tuntuu kosteuttavan erittäin pintapuolisesti, ja kuivat läiskät ilmaantuvat muutaman päivän kuluttua kokeilun aloittamisesta. Tuote jättää ihon pinnan rasvaiseksi mutta ei kosteuta.

Hamppuvoide on varmasti kelpo tuote perusihon kuiviin kohtiin kuten jalkoihin tai kyynärpäihin, mutta oikeasti atooppiselle ja ihottumaherkälle iholle en tuotetta välttämättä suosittele.

Rahalla saa luksusta, tai ainakin mielikuvan

Myös Mia Höytö Cosmetics valmistaa sertifioidusti luomua tehokosmetiikkaa pohjolan superaineista. Hintaluokassaan tuotemerkki on aavistuksen muita ylempänä, perustellusti ja ei.

Kasvojenhoitotuotteiksi testiin valikoituivat Kaunis-puhdistusgeeli, Säihke-kasvovesi sekä Lempeä uni -öljyseerumi. Tuotemerkki oli mennyt aiemmin itseltäni ohi – kenties pelkistetyn designin tai korkean hintatasonsa vuoksi.

Muutaman viikon testauksen jälkeen tuotteet eivät ole tehneet ihollani ihmeitä, mutta sarja on ollut jännällä tavalla ylellinen kokemus. Putelit ovat kompakteja ja viehättäviä. Sellaisia, mitä sisustuslehden kylpyhuonekuvissa varmaan vilahtelee.

Kaunis-puhdistusgeelin INCI-lista on vaikuttavan lyhyt. Runsas ja hupaisan liukas geeli puhdistaa ilman ihon pienintäkään kiristelyä jälkikäteen. Miinusta tuotekehittelyosasto saa siitä, että tökötti on erittäin haastava pestä pois.

Säihke-hoitovesi tulisi levittää iholle sormin, mikä ei veden ollessa kyseessä ole erityisen yksinkertaista. Tuote muuttuu ihokosketuksessa vaahdoksi (pakkausselosteen mukaan suloiseksi), minkä jälkeen ensimmäinen reaktio on pestä kasvot vedellä. Vaahtoamiseen kuitenkin tottuu ja se häviää kasvoilta sekunneissa.

Ylellisen ihonhoitorutiinin huippuhetki

Lopulta levitän kasvoilleni kasvoseerumin, jolla on ylipitkä nimi: Intense Repair Skin Therapy Multivitamin Oil Serum.

Tuote lupaa nimensä mukaisesti intensiivistä vitamiiniterapiaa iholle. Bioaktiivisen yhdistelmän pitäisi hidastaa ikääntymisen merkkejä, tasoittaa jo syntyneitä ryppyjä, rauhoittaa, kosteuttaa, korjata ja melkein pestä pyykkini.

Parasta tuotteessa on raikkaan pakkauksen lisäksi lähes syötävän hurmaava tuoksu. Tuote on 100 prosentin luonnollisuutensa lisäksi 98,2 prosenttisesti luomua. Seerumi tuntuu toimivan – vähintään yhtä hyvin kuin mitkä tahansa kasvoöljyt.

Merkki ei näytä perinteiseltä luonnonkosmetiikalta, mikä on varmasti yksi sen myyntivalteista. Design viestii tutkitusta ja tehokkaasta ylellisyydestä, ja kieltämättä luksustelisin tuotteiden parissa mieluusti jatkossakin.


Vegaian TOIMITUS

Vegaiaa julkaisee Vegaaniliitto ry.

Lehti on perustettu vuonna 1994 ja se siirtyi verkkoon vuonna 2015. Vuoden 2018 alusta alkaen lehden toimitus on tauolla.

 

Jos olet kiinnistunut Vegaian toimitustyöstä vapaaehtoistyönä, ota yhteyttä Vegaaniliittoon!

Vegaian vanhempia juttuja löytyy Vegaaniliiton sivulta ja painettuja numeroita voi tilata Vegaanipuodista.

Vegaiassa esitetyt näkemykset eivät edusta Vegaaniliitto ry:n kantaa ellei näin nimenomaisesti ole mainittu.