Historiallinen sipsarivallankumous kansien välissä

Syksyllä ilmestynyttä Sipsikaljavegaanin kirjaa kannattaa selailla nälkäisenä. Silloin sen yksinkertaiset ja himottavat reseptit pääsevät oikeuksiinsa.

Ravitsemuksesta kiinnostuneena olen usein huolissani siitä, syönkö tarpeeksi terveellisesti. Syksyllä ilmestynyt Sipsikaljavegaanin kirja muistuttaa, että syömisen ilo on yksi elämän kantavia voimia.

Päätänkin kokeilla ruoasta nauttimista oikein tosissani. Selaan keittokirjaa ja valitsen ruoat, joita minun tekee mieli. Unohdan ravintoarvot. Vegaanille ja pikkulapsen äidille se onkin yllättäen vaikeaa.

Nälkäisimmät intohimot sytyttää Valkosipulileipä, Vegaaninen pasta carbonara, Crispy chicken -soijasuikaleet, Tacot, Tofupuikot, Nachopelti, Tuunatut vihikset, Grillattu munakoiso...

Makealta osastolta alkaa himottaa Maapähkinävoi-juustokakku, Sitruuna-marenkipiirakka ja Blondit valkosuklaalla.

Suurin osa ohjeista näyttää helpoilta toteuttaa. Reseptit yhdistelevät eineksiä tårta på tårta -tyyliin, kuten Tuunatut vihikset ja Mac’n’cheese nakeilla. Juustoa päälle ja uuniin näyttää olevan avain sipsarinautintojen maailmaan. Aineksista suurimman osan saa lähikaupasta.

Vaativampia ohjeita ovat kakkujen lisäksi nugetit ja seitan. Tottumattomalle saattaa myös olla vaivan takana löytää vegaanista tonnikalaa tai juuri oikeanlaista juustoa, kermaa tai hapankauravalmistetta. Tämä tosin ei ole moite, sillä ruokakulttuurin ei tarvitse olla yksinkertaista. Itse olen yhtä pihalla, jos joudun hoitamaan jonkun sekasyöjän ruokaostoksia, sillä itselle vieraat pakkaukset eivät meinaa osua silmiin.

Sipsikaljavegaanin kirjalla on kolme tekijää, kaikki tietenkin vegaaneja. Terhi Heimonen on kotoisin Sotkamosta ja hänet tunnetaan Facebookin Sipsikaljavegaanit-ryhmän perustajana. Hän pitää Ituhippielämää-blogia. Paula Heinonen pitää vegaaniruokablogia Pidempi korsi ja on aiemmin julkaissut keittokirjan Vegeä.

Inna Somersalo on porukan kokenein keittokirjailija. Hän on aiemmin ollut mukana tekemässä muun muassa Vegaanin keittokirjaa sekä Pienen eläinten ystävän keittokirjaa Makumetkuja murusille.

Kuvia Sipsikaljavegaanin kirjassa on keittokirjaksi melko vähän, ja ne ovat kovin tummia. Odotin rasvaa tihkuvia otoksia tai humoristisia vihis-asetelmia. Sen sijaan tarjolla on perus-havainnollisia ruokakuvia.

Loppujen lopuksi kirjan kiinnostavinta antia ovat alkuun sijoitetut tekstit.

”Aloitellessani vegaanin elämää vuonna 2012 sipsikaljavegaani oli Facebookin vegaaniryhmissä käytetty haukkumasana vegaaneista, jotka eivät panostaneet terveellisiin elintapoihin. Joka puolella tuntui vallitsevan oletus, että vegaaniruoka on rasvatonta ja mautonta ja että vegaanit elävät suunnilleen askeesissa”, Terhi Heimonen kirjoittaa esipuheessa.

”Kotiin tultuani loin Facebookiin ryhmän Sipsikaljavegaanit ja kutsuin sinne joitakin tuttuja vegaaneja, joiden ajattelin olevan kiinnostuneita aiheesta”, hän kertoo, kuinka tuli aloittaneeksi maanlaajuisen sipsarivallankumouksen. Tänään ryhmässä on yli 52 000 jäsentä.

Esipuheen jälkeisessä artikkelissa avataan Sipsikaljavegaanien ryhmässä usein kuulutetun kehopositiivisuuden käsitettä. Kehopositiivisuus on oman itsensä ja oman vartalonsa hyväksymistä ja elämästä nauttimista.

”Toisin kuin välillä esitetään, kehopositiivisuudessa ei ole kyse lihavuuden ihannoinnista”, teksti muistuttaa.

Tärkeimmäksi sanomaksi nousee ituhippi-vegaanin stereotyypin rikkominen. Sipsikaljaveganismi palauttaakin veganismin sen eläinoikeus-lähtökohtiinsa. Vegaaniruoka ei automaattisesti ole terveellisempää kuin sekaruoka eikä vegaanilla ole mitään velvollisuutta selitellä syömisiään muille.

Toisaalta sipsikaljaveganismia ei rajata tiukasti ainoastaan veganismin piiriin. Facebook-ryhmän kymmenettuhannet seuraajatkin osoittavat, että kiinnostus tätä ilosanomaa kohtaan on laajempi. Tekijät ovat saaneet hienon ilmiön kansien väliin.